Maksavatko datakeskukset veroja Suomeen?

Näyttää siltä, että lähivuosina datakeskuksia nousee kuin sieniä sateella tänne Pohjois-Pohjanmaalle: esim. Google rakentaa Muhokselle, Meta Iihin ja muitakin neuvotteluja käydään. Kirjoitin datakeskuksista jo aiemmin, ja nyt palaan tarkemmin niiden…

0 kommenttia

Uskallammeko vaatia datakeskuksilta tarpeeksi?

Suomi on saamassa yhden historiansa suurimmista investoinneista, kun Google sijoittaa tänne datakeskuksiaan. Datakeskuksia kaavoitetaan Pohjois-Pohjanmaalle Vaalaan ja Muhokselle. Suomeen on tulossa kymmeniä muitakin eri yhtiöiden datakeskuksia. Pienille kunnille datakeskukset ovat…

1 kommentti

”Minä itte päätän!”

Demokratiaan kuuluu se, että asioista päätetään yhdessä. Edes ministeri ei voi yksin sanella, mihin yhteiset rahat laitetaan. Viime aikoina on kuitenkin nähty, miten pääministeri Orpo (kok) junaili 35 miljoonan rahoituslupauksen…

0 kommenttia

Hyppää bussiin!

Oulun kaupungin tarkastuslautakunta sai työnsä päätökseen ja julkaisi vuoden 2025 arviointikertomuksen toukokuussa. Varajäsenenä sain olla mukana mm. joukkoliikenteen ympäristövaikutusten arvioinnissa sekä Oulun kaupunginteatterin arviointikäynnillä. Oulun joukkoliikenne on kehittynyt ympäristön kannalta…

0 kommenttia

Kehysriihestä

Uutiset hallituksen kehysriihestä maalailevat synkkää kuvaa. Yritysten veroalea ei olla perumassa, vaikka valtion velkataakka syvenee. Myös yksityisiä lääkäripalveluja tuetaan julkisella rahalla entistä enemmän. Säästöjä haetaan tavoilla, jotka vain pahentavat tilannetta.…

0 kommenttia

Sarjassamme epäreiluja päätöksiä

Orpon (kok) hallitus - joka samaan aikaan syytää rahaa hyvätuloisten veronkevennyksiin ja yritystukiin - vetoaa huonoon taloustilanteeseen tehdessään sarjan älyttömiä päätöksiä. Uusimpana hullutuksena saimme tänään lukea, että jatkossa kotihoidon tukea…

0 kommenttia

”Sinä olet suomalainen!”

Suopmelaččat leat guhká geahččalan mearridit earáid ovddas leat go sii suopmelaččat vai eai. Mii dárbbašit bissovaš muittuhusa ahte našunála identitehta ii leat skeaŋka maid sáhttá addit muhtumii jearakeahttá, muhto ferte…

0 kommenttia

Suuri ja mahtava

In this post I share some insights about a mentality, shaped by both Soviet-era distrust of official truth and differing views on ownership, honesty, and state power. It influences Russia’s…

0 kommenttia

Sairaanhoitajien irtisanomisista

Helsingin Sanomat uutisoi tänään sairaanhoitajien ja lääkäreiden irtisanomisista. En tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta jutun perusteella Pohjois-Savon hyvinvointialue on irtisanonut ulkomailta palkattuja sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joilla on oikeudet toimia EU:n alueella…

0 kommenttia