In this post I share some insights about the Russian mentality, shaped by both Soviet-era distrust of official truth and differing views on ownership, honesty, and state power. These attitudes influence Russia’s current politics and expansionist worldview, where strength and size are seen as virtues and cultural influence is part of geopolitical strategy. I argue that understanding this mindset is essential for Finns and Europeans, and that removing Putin alone would not end the war in Ukraine, as similar leaders with broad public support stand ready to replace him.
Kuuntelin hiljattain podcastia, jossa Sofi Oksanen jakoi ajatuksiaan venäläisestä mielenmaisemasta ja sen vaikutuksesta maan sotapolitiikkaan. Ajatukset ovat pitkälti samoja, joita olen Virossa asuessani kuullut monet kerrat: käsitys varastamisesta ja omistamisesta, valehtelusta ja totuudesta – ja hyvästä valtiosta – ovat erilaisia Venäjällä kuin esim. meillä Suomessa.
Jos jätät omaisuuttasi lojumaan vaikkapa ravintolan pöydälle, hetken kuluttua joku venäläinen on varastanut sen, opettivat virolaiset ystäväni 30 vuotta sitten. Jos jotain on jätetty vartioimatta ja sen ottaa itselleen, se ei ole varastamista. Saman ajatuksen voi laajentaa Venäjän sotapolitiikkaan: jos jätämme maamme puolustusvalmiuden retuperälle, naapuri voi tulla ja ottaa sen.
Nyky-Venäjällä osa kansasta on länsimaalaistunut, mutta on paljon heitäkin, jotka elävät samassa mielenmaisemassa kuin neuvostoaikana. Vaikken itse elänyt Neuvostoliitossa, olen saanut melko hyvän käsityksen siitä, millaista siellä oli. Jos jostakin kirjoitettiin sanomalehdessä tai televisiossa, oli mahdollista, että asia oli totta – mutta todennäköisempää, että ei. Neuvostoliittolaiset oppivat olemaan luottamatta viralliseen totuuteen ja johtajien sanaan. Totuus ja rehellisyys ei välttämättä ole se, mitä arvostetaan, vaan esim. suomalaisten sinisilmäisyydelle naureskellaan avoimesti. Jos maan johtaja onnistuu huiputtamaan muita maita tekemällä sopimuksen (vaikkapa kaasuputkista – tai rauhasta) ja rikkomaan sitä, kun kaikki hyöty on otettu irti – monet pitävät häntä hyvänä johtajana, joka ajattelee maansa parasta.
Onko siis isompi maa parempi kuin pieni? Suurvalta-ideologia perustuu ajatukseen, että mitä suurempi sitä vahvempi, ja mitä vahvempi sitä parempi. Sotaa käydään paitsi valloittamalla maata myös valloittamalla ihmisten mieliä. Levitetään venäläistä kulttuuria ja ajatusta siitä, että venäjän kieltä kannattaa opiskella, koska sitä puhutaan niin laajalti. Samaa tekevät muutkin suurvallat. Työssäni kysyn opiskelijoilta, jotka laskevat kielenopiskelun hyödyn puhujamäärän mukaan: moneenko miljoonaan ihmiseen aiot elämäsi aikana tutustua? Pienet kielet ja kulttuurit ovat aivan yhtä arvokkaita kuin suuret – vaikkei niillä ole samanlaista globaalia valta-asemaa kuin suurvaltojen kielillä ja kulttuureilla.
Meille suomalaisille suurvaltaideologia on vierasta, ja hyvä niin. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä tätä ajattelutapaa, sillä se on yleistä paitsi Venäjällä myös muualla maailmassa.
Teemme suuren virheen, jos ajattelemme, että sota Ukrainassa ratkeaisi ja rauha palaisi Eurooppaan sillä, jos Putin syrjäytettäisiin. Jonossa on muita, samalla tavalla ajattelevia johtajaehdokkaita, ja heillä on suuren kansanosan tuki. Myös maailmalta löytyy heille valitettavan paljon ymmärtäjiä.