Helsingin Sanomat uutisoi tänään sairaanhoitajien ja lääkäreiden irtisanomisista. En tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta jutun perusteella Pohjois-Savon hyvinvointialue on irtisanonut ulkomailta palkattuja sairaanhoitajia ja lääkäreitä, joilla on oikeudet toimia EU:n alueella ja kielitestit suoritettuna. Vetoavat mm. kielitaidon puutteellisuuteen ja kyvyttömyyteen toimia itsenäisesti (olivat koeaikana joutuneet kysymään paljon neuvoa kokeneemmilta). Moni oli kuitenkin saanut jäädä taloon lähihoitajana.
Tulee mieleen pari asiaa.
a) Hyvinvointialueiden säästöpaineiden alla on helppo aloittaa ulkomailta rekrytoiduista koeajalla olevista työntekijöistä. Veikkaisin, ettei todellinen tarve heidän työpanokselleen ole kuitenkaan poistunut.
b) Hyvinvointialueelle näyttää tulleen yllätyksenä, ettei kielitestin läpäiseminen välttämättä takaa sitä, että työssä tarvittava kielitaito on täysin hallussa. Kielitestit mittaavat yleistä kielitaitoa, eivät ammatillista. Lisäksi kielitieteellisesti (sanastolta, ääntämiseltä ja kieliopiltaan) Pohjois-Savon murre on käytännössä eri kieli kuin suomen yleiskieli.
c) Mikä on työpaikalla meininki, jos ei ole varauduttu siihen, että ulkomailta palkatut vaativat enemmän mentorointia… Missä ollaan valmiita tulemaan vastaan ja missä ei? Autetaanko mielellään ja puhutaanko helpompaa kieltä, käytetäänkö apukieliä ja käännössovelluksia? Vai jyrätäänkö vain päälle sillä omalla murteella ja sitten valitetaan, kun ”ulkomaalaiset ei ymmärrä mitään”? Tätä tarina ei kerro, mutta tätä tapahtuu. Ja kun tapahtuu, kyse on minusta lähinnä suomalaisten asenneongelmasta tai ymmärtämättömyydestä.
Tämä tapaus osoittaa minusta, että terveydenhuoltoalan työnantajapuoli on… no, suoraan sanottuna: aivan ulalla kielitaitoon ja kielenoppimiseen liittyvistä asioista. En tiedä, mikä osuus rekrytointifirmoilla on väärien käsitysten levittämiseen – onko luvattu liikoja? Ainakin rekrytoitaville sairaanhoitajille vaikuttaa usein tulevan yllätyksenä, millaista kielitaitoa työssä vaaditaan, eikä tarjolla oleva koulutus useinkaan riitä sen saavuttamiseen (Tästä olemme juuri tekemässä pienimuotoista tutkimusta, joka ei tosin liity tähän nimenomaiseen yritykseen ja hyvinvointialueeseen).
Rekrytointiyritykset ovat tietenkin yrityksiä. Yritysten tehtävä on ennen kaikkea tehdä voittoa. Tämä on taas yksi esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun julkinen sektori nojautuu liian vahvasti yksityiseen. Tästä minulla on vahva mielipide.