Pari viikkoa sitten sain yllättävän viestin Oulun vihreiden puoluetoimistosta. Minua pyydettiin ehdolle kuntavaaleihin – ja myöhemmin myös aluevaaleihin. Molemmat pidetään sunnuntaina 13.4. Minun oli ollut tarkoitus pitää nelosluokkalaisten kanssa vaalikahvilaa tuona päivänä, mutta jos lähtisin ehdolle, en saisi olla vaalipaikalla. Muutaman päivän mietittyäni päätin suostua. Muut saisivat hoitaa Kaijonharjun äänestäjien kahvituksen. En ollut koskaan ajatellut lähteväni politiikkaan, mutta ajatus alkoi istua minuun nopeasti. Viimeiset pari viikkoa olenkin käyttänyt ison osan vapaa-ajastani vaalikoneiden täyttämiseen. Eli hankkinut tietoa ja yrittänyt muodostaa mielipidettä tuulivoimasta, susienkaadosta, yöpäivystyksistä, hoitajamitoituksesta ynnä muusta. Välillä tuntuu, etten tiedä mistään mitään, mutta välillä yllätyn, miten vaalikoneissa osataankin kysyä juuri niitä asioita, joita olen muutenkin miettinyt. Yllättävän moni kysymys koskee tavalla tai toisella kieltä, kielitaitoa ja kotoutumista. YLE on jo julkaissut vaalikoneensa, ja voit lukea vastaukseni täältä (kuntavaalit) ja täältä (aluevaalit).
Toisekseen olen saanut miettiä, mikä on tärkein tavoitteeni vaaleissa. Ajattelen, että haluaisin antaa äänen niille, joiden on hankala osallistua päätöksentekoon (tai moneen muuhunkaan asiaan), koska lähes kaikki täällä tapahtuu suomeksi. Yritäpä löytää Pohteen sivulta tietoa neuvolapalveluista englanniksi (tai jollain muulla kielellä). No ei onnistu – tiedot ovat vain suomeksi. Haluan edistää sitä, että ihmiset saisivat tietoa omalla äidinkielellään, että lapset saisivat oppia omia äidinkieliään suomalaisessa koulussa (tähänhän saa valtiontukea, eli se ei edes maksa kunnalle juuri mitään) jne. Toki kotoutumiseen kuuluu myös suomen opiskelu, ja sekin on usein tehty aivan liian hankalaksi. Lisäksi peräänkuulutan yhdenvertaisuutta esimerkiksi rekrytointeihin (anonyymia rekrytointia) ja muita toimia rakenteellisen rasismin purkamiseen.